Verkkolehti kaikille puheesta kiinnostuneille

Kuulo voi kärsiä vapaallakin

Rokkikonsertti on ollut monen kuulovaurion lähde. Kannattaa suojata kuuloaan.

Rokkikonsertti on ollut monen kuulovaurion lähde. Kannattaa suojata kuuloaan.

Tänään, 29.4. on 20. kansainvälinen melutietoisuuden päivä. Sen teemana on vapaa-ajan melu.

Työelämässä melua osataan jo vähentää, mutta vapaa-ajan meluun ei aina kiinnitetä huomiota.

Kesäharrasteiden melu tulee ruohonleikkurista, mootorisahasta, festivaalirockista ja moottoripyöräremontista.

– Ihmiset luulevat, että kuulovaurion saadakseen on oltava ammatiltaan metallityöntekijä, rokkitähti tai kilpa-autoilija. Todellisuudessa monen työntekijän kuulo ei heikkene työaikana, vaan juuri vapaa-ajan aktiviteeteissa, sanoo Brad Witt, Honeywell Safety Productsin kuulonsuojeluaudiologi ja johtaja.

Kuulovaurioiden taustalla on melun voimakkuuden ja keston yhteisvaikutus. Mitä kovempi melu ja pitkäaikaisempi altistus, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kuulo vaurioituu.

Pitkäkestoinen altistus yli 85 desibelin melulle kasvattaa Wittin mukaan meluperäisen kuulovaurion riskiä.

85 desibeliä vastaa keskimäärin esimerkiksi hiustenkuivaajan, palohälyttimen tai tehosekoittimen aiheuttamaa ääntä. Lähellä katsojaa ammuttavien ilotulitteiden melu voi olla 162 dB ja paukkupommien 150 dB. Niiden melu riittää aiheuttamaan fyysisiä vaurioita suojaamattomille korville. Ääni vastaa tykistötulen, ilmaan nousevan suihkukoneen tai raketin laukaisun aiheuttamaa melua.

Monet muut tavalliset toimet, kuten rock-konsertit (120 dB), kilpa-autoilu (130 dB), moottorisahan käyttö (118 dB), moottoripyörällä ajo (105 dB), musiikkisoitinten kuuntelu (103 dB), ruohonleikkuu (94 dB) ja moottorikäyttöisten työkalujen käyttö (93 dB) lisäävät kuulovaurion riskiä pitkäaikaisen altistuksen aikana. Myös lyhytaikainen altistus voi vaurioittaa kuuloa ja aiheuttaa korvien soimista.

Näin kuuloa voi suojata

– Kun käytät musiikkisoittimia, noudata 80–90-sääntöä: kuuntele musiikkia korkeintaan 80 prosentin äänenvoimakkuudella ja enintään 90 minuutin ajan.
– Muista aina korvatulpat, kun käytät moottorilaitteita, kuten ruohonleikkuria tai moottorisahaa.
– Jos kuljet työmatkat julkisella liikenteellä, pidä mukanasi korvatulppia, että voit käyttää niitä tarvittaessa.
– Käytä lentomatkoilla korvatulppia tai melua vaimentavia kuulokkeita. Lentokoneiden matkustamojen melutaso ei ylitä riskirajaa, mutta olosi on lennon jälkeen virkeämpi, jos käytät kuulokkeita.

Tinnitus voi olla oire kuulovauriosta.

Tinnitus voi olla oire kuulovauriosta.

Wittin mukaan kuulovaurioon liittyy usein joitakin selviä merkkejä. Esimerkiksi yleisin syy korvien soimiseen on melun aiheuttama kuulovaurio. Muita mahdollisia merkkejä ovat vaikeus ymmärtää puhetta, vaikka kuulisitkin keskustelukumppanisi puheen, sekä kuulemisvaikeudet ihmisjoukossa.

Maailmassa on 360 miljoonaa ihmistä, jotka kärsivät jonkinasteisesta kuulovauriosta.

No Responses “Kuulo voi kärsiä vapaallakin”

Trackbacks/Pingbacks

  1. Tinnitukseen ehkä löytynyt lääke | Puhetyö - […] Kuulo voi kärsiä vapaallakin […]

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

© copyright 2013 Puhetyo.fi | Toteutus Soulcom

Osallistu arvontaan ja voita uutuuskirja!

Tilaa Puhetyö-verkkolehden ilmainen, joka toinen viikko ilmestyvä uutiskirje. Uutiskirjeen tilanneiden kesken arvotaan uutuuskirja Loista puhujana kuukausittain.

Sulje tämä ikkuna

Tilaa uutiskirje

Oletko jo uutiskirjeen tilaaja? Voit silti osallistua arvontaan jättämällä nimesi ja sähköpostiosoitteesi.

Voittajiin otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti. Voittajien nimet julkaistaan heidän luvallaan myös puhetyö.fi sivustolla.

Tietoja ei koskaan luovuteta kolmannelle osapuolelle