Verkkolehti kaikille puheesta kiinnostuneille

Näin kasvatat karismaa

karisman-kasikirjaKouluttaja Katleena Kortesuo kirjoitti Karisman käsikirjan. Aihe on niin seksikäs, että karismanjanoiset lukevat siitä nopeasti kaiken irtoavan. Tämä kirja on kuitenkin onnistunut poikkeus aitoudessaan ja rehellisyydessään: Karismaan ei tarjota kymmentä kätevää ja helppoa askelta, vaan tunnustetaan, että se on itsetuntemuksensa kasvattamista ja tuon tuntemuksen käyttämistä hyväkseen. Oikotietä ei ole, mutta asioita voi kyllä kehittää: Karismaa voi treenata paremmaksi ja vahvemmaksi.

Kortesuon mukaan karisma syntyy kuudesta elementistä:

  • itsetuntemuksesta
  • intensiivisestä läsnäolosta
  • vuorovaikutuksesta
  • persoonallisuudesta ja omintakeisuudesta
  • itseluottamuksesta
  • ilmaisutaidosta.

Kun näitä elementtejään hankaloittavat asiat pystyy eliminoimaan, pääsee oma karisma kehittymään.

Kortesuon mukaan karisma kykenee korjaamaan vinoon menneen ensivaikutelmankin esimerkiksi kouluttajan kömmähdettyä. Jos alkuyskähtelyn jälkeen saa karismakoneensa käyntiin, yleisö tempautuu mukaan ja muistaa pääasiassa vain onnistumisen.

Kortesuo esittelee kirjansa alussa viime aikoina karismasta kirjoitetut näkemykset. Hänen kirjassaan ehkä kiinnostavinta on se, että hän ei kokeneena, ja jo karismaa kasvattaneena kouluttajana vahvista sitä mystifioitua kuvaa, mikä karismasta yleensä luodaan. Hyvin monet erilaiset esiintymisiin liittyvät tekijät vaikuttavat henkilön karismaan ja kaikkinainen opin ja kokemuksen kerääminen kasvattaa sitä.

Kirjan monet käytännön esimerkit ja kertomukset tekevät siitä helposti ja nopeasti luettavan.

Miksi sitten kiinnostua karsimansa kehittämisestä? Kortesuo perustelee näin: Kun löydät karismasi, löydät paljon muutakin: kiinnostuneita yhteistyökumppaneita, innokkaita asiakkaita ja potentiaalisia työnantajia. Karisma on nimittäin tietynlaista magnetismia, joka vetää ihmisiä puoleensa. Sen jälkeen kenttä on taidoillesi avoin. Karisma tekee ensivaikutelman, mutta lopulliset kaupat teet osaamisellasi.

 

Katleena Kortesuo
Karisman käsikirja
Kauppakamari 2015

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

© copyright 2013 Puhetyo.fi | Toteutus Soulcom

Osallistu arvontaan ja voita uutuuskirja!

Tilaa Puhetyö-verkkolehden ilmainen, joka toinen viikko ilmestyvä uutiskirje. Uutiskirjeen tilanneiden kesken arvotaan uutuuskirja Loista puhujana kuukausittain.

Sulje tämä ikkuna

Tilaa uutiskirje

Oletko jo uutiskirjeen tilaaja? Voit silti osallistua arvontaan jättämällä nimesi ja sähköpostiosoitteesi.

Voittajiin otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti. Voittajien nimet julkaistaan heidän luvallaan myös puhetyö.fi sivustolla.

Tietoja ei koskaan luovuteta kolmannelle osapuolelle