Verkkolehti kaikille puheesta kiinnostuneille

Tinnitukseen ehkä löytynyt lääke

Tinnitus on stressaava, krooninen vaiva, joka tuntuu viheltävinä, napsahtavina tai muina haamuääninä. Se aiheutuu tyypillisesti altistumisesta kovalle melulle ja vaivaa usein esimerkiksi muusikoita. Amerikkalaisista arvioidaan 5–15 prosentin kärsivän tinnituksesta. – Merkittävä osa ihmisistä altistuu koville äänille ilman, että tinnitusta kehittyy. Syytä ei tunnettu, ja siksi ryhdyimme...

Kuulo voi kärsiä vapaallakin

Tänään, 29.4. on 20. kansainvälinen melutietoisuuden päivä. Sen teemana on vapaa-ajan melu. Työelämässä melua osataan jo vähentää, mutta vapaa-ajan meluun ei aina kiinnitetä huomiota. Kesäharrasteiden melu tulee ruohonleikkurista, mootorisahasta, festivaalirockista ja moottoripyöräremontista. – Ihmiset luulevat, että kuulovaurion saadakseen on oltava ammatiltaan metallityöntekijä,...

Aktiivinen kuunteleminen on huomioonottamista

Usein luulemme kuuntelevamme, vaikka olemmekin vain ”kuulolla”. Olemme kuuloalueella, mutta kaikkea muuta kuin keskittyneenä vaikkapa työkaverin juoruiluun tai puolison raporttiin omasta työpäivästään. Parhaimmillaan se, että toinen kuuntelee aktiivisesti, on hivelevää kuin hieronta. Aidosti kuuntelutaitoisesta henkilöstä tulee väkisinkin suosittu, vaikka hän ei itse ymmärtäisi,...

Soiko korvissasi? – Tinnitusta voi hoitaa

Tinnitus on korvissa tai päässä kuultavaa ääntä, joka muistuttaa soimista, vihellystä, vinkunaa, suhinaa tai kohinaa, eikä selity ulkoisella äänilähteellä. Kyseessä on kuulojärjestelmän poikkeava biosähköinen toiminta. Tinnituksen yleisin syy on altistuminen melulle, ja moi muusikko kärsiikin siitä. Myös jotkin lääkkeet, stressi, lihaskireys, verenpaine ja monet muut tekijät voivat myös...

Suomalainen mies osaa kuunnella kaveria

Jutut vuorovaikutuskyvyttömistä suomalaisjörriköistä ovat vahvasti liioiteltuja, selviää puheviestinnän väitöstutkimuksesta, joka tarkastetaan ensi lauantaina, 14. 2. Helsingissä. Miesten ajatellaan usein välttelevän tunteista puhumista, minkä vuoksi heitä saatetaan pitää naisia heikompina tuen antajina. Kun käsitykseen lisätään vielä stereotypia suomalaisista tuppisuisina yksinpärjääjinä,...

« Aiemmin julkaistut

© copyright 2013 Puhetyo.fi | Toteutus Soulcom

Osallistu arvontaan ja voita uutuuskirja!

Tilaa Puhetyö-verkkolehden ilmainen, joka toinen viikko ilmestyvä uutiskirje. Uutiskirjeen tilanneiden kesken arvotaan uutuuskirja Loista puhujana kuukausittain.

Sulje tämä ikkuna

Tilaa uutiskirje

Oletko jo uutiskirjeen tilaaja? Voit silti osallistua arvontaan jättämällä nimesi ja sähköpostiosoitteesi.

Voittajiin otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti. Voittajien nimet julkaistaan heidän luvallaan myös puhetyö.fi sivustolla.

Tietoja ei koskaan luovuteta kolmannelle osapuolelle